Tarinamme

Kuvitus Katri Kuusela -nimellä posti- ja onnittelukortteihin alkoi vuonna 2005 keiju-aiheisista korteista, jotka saivat innoituksensa omista lapsistamme. Myöhemmin aiheet laajenivat yhteistyön alkaessa korttikustantamoiden kanssa. Vuosien varrella käsinmaalatut kukkakuviot ja erilaiset hahmot ovat seikkailleet korteissa, vihkoissa, lahjakasseissa, tarroissa, seinäkalentereissa ja joulukalentereissa Suomessa, Eestissä ja Pohjoismaissa.

Tavoitteemme on luoda laadukkaita hyvin suunniteltuja paperi- ja lahjatuotteita, jotka tuovat kauneutta jokapäiväiseen elämään ja juhlahetkiin. Kauniit ja käytännölliset muistikirjat, seinäkalenterit, sekä muut ajankäytön ja suunnittelun apuvälineet tuovat piristystä työpäivään ja kaunis lahjapaperi on jo osa lahjaa.

Hääjuhlien uniikit ja personoidut paperituotteet tuovat iloa ja kauneutta hääparin toiveiden mukaisella teemalla. 

Haluan myös kannustaa oman luovuuden löytämiseen ja iloon, jota käsin tekeminen kirjoittamalla, piirtämällä ja askartelemalla tuottaa. 


Parhainta on kuulla, kuinka paljon iloa tuotteemme tuovat ihmisille, kuten hyvin onnistuneet hääkutsut, tai kortti jolla ilahduttaa ja kannustaa.

Kaikki alkoi postikorteista ja meillä on melko suuria ideoita siitä, minne haluamme mennä. Toivomme, että seuraat kanssamme, kun suunnittelemme uusia kauniita tuotteita tekemään maailmasta hieman värikkäämmän. 

Intohimomme ja tarkoituksemme on luoda kauniita ja laadukkaita, sydämellä sinetöityjä tuotteita.

                               

             

             Ota yhteyttä

             Käyttöehdot ja Toimitus

             Tietosuojakäytäntö